maanantai 25. marraskuuta 2013

Mosaiikkia isänpäiväviikonloppuna


Vähän ehti aikaa vierähtää, ennenkuin sain blogia päivitettyä, mutta nämä mosaiikkityöt on isänpäiväviikonlopulta Vaajakoskelta, missä oli kansalaisopiston mosaiikkikurssi. Isänpäivästä johtuen osa kurssilaista oli vain perjantai- illan ja launantaipäivän, sillä lapsia ja lapsenlapsia oli tulossa isänpäivän viettoon. Harmikseni kamera oli vasta sunnuntaina mukana, mutta tässä kuitenkin osa kurssin annista.... kurssilla ahersi 12 naista =)


Tässä Eijan laatikon päädyt. Eija teki myös muutaman mosaiikkitaulun, mutta niitä ei ehditty saumaamaan. Kiva idea on somistaa Ikean vanerilaatikot mosaiikkikuvioilla.

Anne koristeli mosaiikilla valokuvakehykset, eikä euron korista napattua naulakkoa enää uskoisi samaksi! Naulakosta tuli ihana ja siihen on mukava pienen koululaisien ripustaa reppunsa! Savilintukin sai koreat mosaiikkihöyhenet =)





Seija käytti tiffanytöistä jääneitä laseja ja sai kauniin lyhdyn/maljakon.


Katrin oli jo toisella moasiikkikurssilla ja valmista syntyi =) Tässä bambuvatiin 
tehty mosaiikki, saumamausta vaille.







Tässä Katrinin muita töitä:

Valokuvakehys on tehty posliinilautasesta, lautanen on hyödynnetty hienosti, niin että sen ruskeat reunat tulevat kehyksen ulkoreunoille. Avainkaappi uudistui harmailla ruusulautasten sirpaleilla, muutama pieni lasilyhty, pari vatia ja hulvaton peilinkehys, jossa lasten astiastosta rikkimenneitä osia somisteena ja teekuppien korvia!!!




Omasta mielestäni kuvasin kyllä Susannan liskonkin, mutta kummasti en sitä enää löydä kamerasta?? Kurssilaiset voi laittaa valmiiksi saaduista mosaiikkityöstä kuvia, sillä kaikkia en saanut kuvattua.

Terv. Tuija
P:S Kuvat voi laittaa sähköpostiin: etunimi.sukunimi@gmail.com

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tässä kivimosaiikkityöt valmiina ja ihku ihana betonipenkki!!!

Karkkirasioihin valettuja betonilaattoja, ajatuksena olisi peruslaattojen lisäksi käyttää näitä omia kuviolaattoja siellä täällä pation laatoituksessa.


Pesuvateihin valettuja pyöreitä laattoja.



Tämän sudenkorento aiheisen mosaiikkityön tein betonikurssilaisille malliksi jo keväällä, mutta en silloin valanut, koska tekniikan näyttäminen oli tärkeintä.  Nyt asetin valmiin laatan kivikkoon saunapolulle :)


Tässä tämä ylpeys ja haaveiden betonipenkki! Ihan täydellisesti ei onnistunut, sillä keskellä oleva kuvionauha liikkui paikaltaan, niinkuin vähän epäillinkin betonia valaessani, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Laatat oli kyllä liimattu paperinauhaan (1:1 erikeepperiä/vettä), mutta myös nauha olisi ollut syytä kiinnittää kevyesti muottiin liimalla ennen muotin öljyämistä. No seuraavalla kerralla sitten... silti olen tosi tyytyväinen lopputulokseen=)


Kivimoasiikkia betoniin


Tarkoitus oli vihdoinkin toteuttaa betonipenkki, josta olin jo pitkään haaveillut, kun sen toteutuksen olin "M. Nilssonin ja C.Arvidssonin kirjasta,Betonia ja veden välkettä bongannut. Yhdistin penkin pintaan kivi- ja marmorilaatoista nauhakuvioinnin, jonka liimasin kevyesti ylösalaisintekniikalla voimapaperille. Samalla tein muutaman mosaiikkilaatan pesuvatiin ja suunnitelmissa olevalle pihapatiolle kivimosaiikkia betoniin.



Ostin säkillisen hienoa hiekkalaatikkohiekkaa, sillä mistään mualta en sitä nyt tähän hätään saanut. Märkään hiekkaan asettelin värillisiä kiviä ja oikeasti hyvä olisi nyt antaa sen seistä päivän, sillä kivet asettuivat hiekkaan ja vähän jämähtivät napakammin paikalleen ja vasta seuraavana päivänä sitten valaa betoni, mutta toki jos hätä on suuri voi sen betonin hetikin valaa.



perjantai 26. huhtikuuta 2013

Betonia ja mosaiikkia



Vaajakoskella oli kevään viimeinen viikonloppukurssi ja aiheena betoni. Koska meille oli varattu koko viikonloppu niin ajallisesti oli mahdollista paneutua tarkemmin koristeluun ja yhdistää betoniin myös mosaiikkia.  Toki perusruukkuja ym. kivaa betonista myös toteutettiin. Kurssilla ehdittiinkin kokeilemaan laidasta laitaan kaikenlaisia betonitekniikoita ja kurssilaiset tulivat vielä sunnuntai aamuna uusin muotein ja ideoin kurssille =)  Tiistai-iltana kokoonnuttiin yhdessä muottien purkuun ja samalla nähtiin mikä toimii hyvin ja mikä loistavasti ;) Tässä on Leenan satumaisen polun laattoja, karkkirasioihin valettuna ja alakuvissa Senjan pesuvateihin valetut laatat. Molemmissa erilaista lasimosaiikkia! Laattoja ja muitakin juttuja viimeistellään vielä kotona lisää, jolloin mosaiikki tulee vielä paremmin esille.


Leena kokeili mosaiikkikuviointia myös ruukkuihin ja vadin pohjaan sekä vähän isompiin laattoihin.








Kevät ei ollut kovinkaan pitkällä, mutta onneksi sentään vuorenkilvenlehtiä saimme koristeiksi ja kulhoiksi. Nämä ovat Sirkan valamia.





Siinä se nyt on, ensimmäistä kertaa pääsin toteuttamaan vekkivarjostimeen tehtyä betoniruukkua =) Sillä  Mirja ja Reetta olivat molemmat löytäneet kirppikseltä vekkivarjostimet. Vatiin vaan hiekkaa, - jota onneksi löytyi teknisenluokan takapihalta tukemaan varjostinta ja sitten betoni  muotoillaan kulhon muotoiseksi varjostimen päälle. Tässä Reettan ruukku.

Reetta oli käynyt hakemassa kuviotapetteja ja pitsiliinoja. Tuo isompi ruukku toteutettiin muoviseen roskikseen ja pienempi ämpäriin, joka vuorattiin ensin tapetilla. Tosi upeasti kuviot onnistuivat!




Tässä Sirkan vati ja onnistunut betonikakku  -vuokaan joka kuulema aina poltti oikeat kakut. Betonitöihin vuoka sopi oikein hyvin!



Reetta teki myös kaksi pahvilaatikkoon valettua yrttiruukkua ja kasan ruusulaattoja kesämökin huussipolkua somistamaan tai mene ja tiedä minne ruusulaatat löytävät tiensä! Tapettia kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa oikein isossa mittakaavassa: laattoissa ja ruukuissa. Samettipintainaisesta tapetista jäi sametti betoniin kiinni, mutta kyllä se varmasti ajan kanssa karisee pois. Eikä sitä tiedä, miltä ruukku näyttää, kun betoni on täysin kuivunut. Senja käytti samaa tapettia laatoissa ja 
niistä tuli aika jännän näköisiä.


Reettan ruusulaattaa




Tämä kukkatapetin somistama laatta taitaa olla Tiinan? Tosi hyvin tapetti toimii betonissa, kuten huomaatte noissa Leenan laatoissa myös.




Tässa vielä muita kivoja betonitöitä: Tiinan



Tiina kokeili myös tämän näköistä varjostinta muottina, sisämuottina toinen varjostin. Varjostin revittiin betonin päältä, mutta metallireunus jäi betoniin. Varjostimessa oli reikäkuviointia, siitä nuo pyöryläiset betonin pinnassa. 


 Senjan betonijuttuja lisää:




Senjalla meinasi tulla hätä, kun pahvilaatikko rupesi pehmenemään,  onneksi laatikko oli kunnolla teipattu saumoista.  Laatikko upotettiin hiekkavatiin, joka tuki sitä paremmin ja yllätys oli melkoinen kun muotti purettiin, - ruukusta tuli HIENO! Kaikki rututkin näkyvissä!



Tiinan ja Senjan betonisaappaita (lasten kokoja),  yhteen jäi vielä vuori kiinni, mutta sen kyllä saa pois jos haluaa.



Reetta teki neljään karkkirasiaan pannunaluslaattoja, joissa muovinen pitsiliina oli kulmissa.



Kaikki ei ihan kuitenkaan mennyt
kuin Stömsöössä ;) Yksi ruukku halkesi,
kun Tiina yritti repiä Tiimarista löytämäänsä roskista ruukun päältä
ja Reettakin joutui rikkomaan metallisen kakkuvuoan!

Harmi, kun Mirja ja Kirsi eivät ehtineet jäädä purkamaan muotteista töitään, mutta aika monenlaista kivaa ideaa näistäkin löytyy!